Henkilöstö janoaa tietoa Pohjola Vakuutuksessa

Pohjola Vakuutuksen väki odottaa tietoa hämmentyneissä tunnelmissa. OP Ryhmä pudotti yt-pommin muutama viikko sitten, kun se ilmoitti yt-neuvottelujen aloittamisesta yrityspankki ja vakuutus -liiketoiminnoissa. Neuvottelujen piirissä on noin 3000 henkilöä. Työpaikkansa on vaarassa menettää jopa 250 työntekijää.

Neuvottelut eivät sinänsä tulleet yllätyksenä. Viime vuosina OP ryhmässä on käyty useita yt-neuvotteluja ja vastaava kierros käytiin jo aiemmin pankin puolella. Moni osasikin ounastella, että vastaava on edessä myös vakuutuspuolella. Tosin aikataulu yllätti, alkoivathan neuvottelut kesken kesälomakauden.

Esimiehet erityisen huolissaan

Pohjola Vakuutuksen pääluottamusmiehen Miia Korvenojan mukaan henkilöstö janoaa tällä hetkellä tietoa. Neuvottelujen alkuvaiheessa henkilöstölle on tiedotettu niukahkosti vakuutuspuolen suunnitelmista.

– Moni pohtii omaa tilannettaan, uskaltaako lomailla, ostaa asuntoa tai tehdä muita hankintoja.

Erityisen huolissaan työpaikkojensa puolesta ovat esimiehet, jotka pelkäävät vähennysten iskevän heidän työpaikkoihinsa. OP:n tavoitteena on madaltaa organisaatiota ja kulkea kohti itseohjautuvia tiimejä. Lakkautettavien työpaikkojen tilalle OP lupaa uusia työpaikkoja, joita pyritään tarjoamaan työnsä menettäville.

– Yleisesti halua itseohjautuvuuteen on, mutta muutoksissa tarvitaan tukea ja koulutusta. Asiat eivät tapahdu yhdessä yössä, Korvenoja muistuttaa.

– Toimintatavan muutoksia voitaisiin tehdä myös työpaikkoja vähentämättä, hän jatkaa.

Samaa korostaa myös liiton puheenjohtaja Liisa Halme. Hän edellyttää merkittävää panostamista henkilöstön osaamiseen, jotta osaaminen ja uudet työtehtävät kohtaavat ja työnsä menettävät voivat löytää uutta työtä ryhmässä.

– OP kertoo tavoitteekseen tulla finanssialan edelläkävijäksi Suomessa. Sanoista tekoihin OP. Nyt on aika näyttää, miten huolehdit henkilöstöstäsi ja sen osaamisesta, Halme sanoo.

Satu Lehmuskoski
Kuva Pixabay

Lue lisää yt-neuvotteluista alla olevista linkeistä.
Ensimmäistä kertaa yt-tilanteessa.
Mitä pitää tietää yt-neuvotteluista?