Hellitä hyvillä mielin kesällä

Unohda koronakesänä lomapaineet ja huolehdi
monin tavoin itsestäsi. Arjessa on voimaa.

Koronakevät takana. Kesäloma edessä. Monet pelkoja ja epävarmuuksia sisältävät ajatukset risteilevät mielessä. Mitä voin tehdä? Miten tästä eteenpäin?

-Tällaisena kriisiaikana on luvallista laskea rimaa. Jätä hyvällä omallatunnolla suuret odotukset ja itseesi kohdistuvat vaatimukset omaan arvoonsa. Kympin sijaan kasit ja seiskat riittävät niin töissä kuin lomalla, yksilö- ja pariterapeutti Heli Suutari rohkaisee.

Paineita ei kannata ottaa, vaikka tänä kesänä monet suunnitelmat menevät uusiksi. Ulkomaanmatkojen sijaan lomaillaan kotimaassa ja vietetään aikaa oman perheen kanssa mökillä tai kotona.

-Ehkä kriisistä voi löytää jotakin hyvääkin. Jatkuva rientäminen vähenee ainakin hetkeksi. Otetaan pysähtymisestä kaikki irti, nautitaan tylsyydestä ja rentoudutaan.

Hellitä jo nyt

Hellittämisen vaikeus on tullut Heli Suutarille tutuksi omissa työkuvioissa Brysselissä, jossa hänen vastaanotollaan käy paljon työssään uupuneita asiakkaita.

Moni puskee töissä minkä ehtii ja ajattelee, että sitten kun olen lomalla, voin hellittää. Se tapahtuu aina jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa. Se on kuin kangastus, ”sitten kun”.
Useimmiten emme itse huomaa väsymystämme. Havahdumme vasta, kun läheiset alkavat huomautella tai kroppa reagoi. Ole siis hyvissä ajoin liikkeellä.

-Samalla tavalla kuin masentuneille on turha sanoa, että piristy, uupuneita ei kannata kehottaa vain hellittämään. Se neuvo kaikuu kuuroille korville. Järkevämpää on tehdä aluksi inventaario omasta tilanteesta ja miettiä, mihin voimavarat menevät. Riittäisikö vähempikin?

Erityisesti tänä kesänä lomasta ei pidä tehdä työleiriä tai ohjelmoida sitä hiki päässä. Parempi on suunnitella tekemistä yhdessä niin, että jokaisella on jotakin kivaa. Tylsyyttäkin tarvitaan. Loman ei tarvitse olla täydellinen.

Ota vapaata huolista

Huolehtiminen on täysin luonnollista. Oikeastaan olisi jopa kummallista, jos korona-aikana ei yhtään huolettaisi. Huolten ajatteleminen voi kuitenkin kääntyä murehtimiseksi, jolloin pahoinvointi saa vallan.

Huolien kieltäminen sinänsä ei auta. Mitä enemmän yritämme karkottaa hankalat ajatukset ja tunteet pois mielestämme, sitä herkemmin ne hyökkäävät uudelleen päällemme ja väsytämme itsemme.

Voit silti ottaa lomalla vapaata huolistasi ja opetella lohduttamaan itseäsi.
Heli Suutari vertaa huoliajatuksia järven tai meren aaltoihin. Ne ovat vain ajatuksia, jotka tulevat ja menevät – eivät siis aina täyttä totta.

-Kun oikein huolettaa, tulee pelokas olo. Vastalääkettä saat harjoittelemalla kyseenalaistamaan ja haastamaan huoliasi.

Kaikki huolet eivät ole turhia. On ongelmia, joita meidän pitää ja joita voimme ratkaista tekemällä tekoja. Sitten on huolia, joihin emme voi vaikuttaa.

Monella on silti tapana kääntää ja vääntää asiaa mielessään ja sättiä vielä itseään siitä, ettei ratkaisua löydy tai että huolehtii niin paljon. Silloin auttaa, kun hyväksyy itsensä ja huolensa: ”Voin elää tämän asian kanssa.”

-Joskus huolehtiminen on vallan käyttöä. Kuvittelemme olevamme suurempiakin vaikuttajia kuin olemmekaan. Oman pienuuden ja avuttomuuden näkeminen voi olla terapeuttista.

Emme voi hallita kaikkea. Yksin ei kannata jäädä jatkuvasti murehtimaan. Puhu huolista muille. Hae ammattilaiselta apua.

Ole ystävä itsellesi

Itsemyötätunto on ollut viime aikoina paljon esillä. Koko termi voi tuntua hieman vieraalta. Onko se nyt jotakin omaan napaan tuijottelua?

-Ei suinkaan. Moni osaa olla ystävä toisille, tukea ja puhua lempeästi. Mutta osaatko olla itsesi ystävä?

Kun Heli Suutari kirjoitti kirjaa aiheesta, hän huomasi, miten haasteellista itsemyötätunto saattoi olla. Kun kaikki menee hyvin, on helppo olla tyytyväinen itseensä. Tilanne muuttuu, kun tulee jokin vastoinkäyminen, saa ikävää palautetta tai joku kohtelee epäreilusti.

Silloin sisäinen kriitikko aktivoituu ja alkaa motkottaa: ”Katso nyt, taas epäonnistuit”, ”Mikset jaksanut enemmän?”, ”Ei tästä mitään tule!”. Itsemyötätunto katoaa kuin taivaan tuuliin.

-Ole erityisen tarkkana, miten puhut itsellesi vaikeissa paikoissa. Lohduta silloin itseäsi ja anna anteeksi epäonnistumisia.

Moni on tehnyt pitkin kevättä etätöitä ja huolehtinut samalla lastensa koulunkäynnistä. Kun vielä loma-aikaan jatketaan nokakkain oloa perheen kanssa, pinna voi kiristyä. Arkisissa kahnauksissa kannattaa myös muistaa olla ystävä itselleen. Pienet riidat eivät maata kaada. Huomenna on uusi päivä!

-Kysy myös itseltäsi, mitä tänään olisi mukava tehdä? Miten hoivaisin itseäni? Nythän on aikaa. Jos on paha mieli, mistähän se kertoo?

Itsemyötätuntoa kannattaa opetella, sillä oma hyvä olo säteilee myös läheisiin ja laajempaan ympäristöön. Se lisää myötätuntoa muita kohtaan.

Mistä voimia?

Oman voimattomuuden tunnustaminen voi olla omien voimien vahvistamisen alku.

-Voimattomuus ei ole samaa kuin että löisi hanskat tiskiin tai olisi avuton uhri. Voin ajatella: ”Teen osuuteni” ja ”Ihanaa, kun minun ei tarvitse pelastaa koko maailmaa”.

Jos on joutunut kevään aikana sopeutumaan ja opettelemaan paljon uutta, loman alkaessa voi olla aivan naatti.

-Anna aikaa itsellesi. Vaikka ensimmäinen ja toinenkin lomaviikko menisivät vähän pöllämystyneenä eikä mikään tuntuisi innostavan, ei kannata huolestua. Kun sallit itsellesi oman voimattomuutesi, akut lähtevät hiljalleen latautumaan.

Rauhallisesti syksyyn

Toivottavasti lomasi on oikein virkistävä! Totuus vain on se, että loman vaikutus kantaa aika lyhyen ajan. Jos olet tuntenut olosi aikaisemmin väsyneeksi ja palaat loman jälkeen samaan oravanpyörään, väsymys on kohta taas seuranasi.

-Mieti siis, miten voisit muuttaa toimintaasi. Millaiset asiat odottavat töissä? Mikä siellä erityisesti rasittaa? Mitä voisit tehdä? Voitko puhua asioista esimiehellesi? Vai johtuuko uupumus yksityiselämästäsi? Mistä saisit parisuhdeongelmiin tai muihin perheen vaikeuksiin apua?

Työn ja vapaa-ajan välillä tulee olla sopiva tasapaino. Heli Suutari muistuttaa, että riittää, kun teet työsi, mutta huippusuorituksiin ei tarvitse kriisiaikana yltää.

-Etsi nimenomaan ilonaiheita vapaa-ajalta. Millaisia palasia voisit sinne lisätä? Ja päätä ottaa vastuu omasta voinnistasi. Et odota, että joku toinen sanoo: ”Stoppaa nyt.”

Merja Perttula
Kuva Shutterstock