Ensi vuonna risteillään jälleen

Hymy oli herkässä tämän vuoden risteilyllä.

Tulossa on taas toiminnantäyteinen vuosi. Ensi vuoden kohokohta on suuri jäsenristeily, joka järjestetään 6.-8.9. Tukholmaan. Risteily on tarkoitettu VvL:n jäsenille, eläkeläisille ja työttömille.

Paikkoja on varattu 600 ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen alkaa 5. helmikuuta. Lisätietoja risteilystä löytyy liiton kotisivuilta.

Risteilystä ja muusta ensi vuoden toiminnasta päätti Vakuutusväen Liiton edustajisto syyskokouksessaan.

Liikuntaa ja lomia

VvL neuvottelee ensi elokuussa palkankorotuksista. Tämä näkyy ensi vuoden toiminnassa, jossa palkkaus ja sen kehittäminen ovat kantavina teemoina.

VvL ottaa ensi keväänä varaslähdön valtakunnalliseen Unelmien liikuntapäivään ja järjestää liikunnallisia tapahtumia torstaina 9.5. Työelämän Amazing Race järjestetään kesäkuussa. Tähän tapahtumaan jäsenet voivat tuoda perheensäkin mukaan. Silloin kilpaillaan Vierumäen maisemissa leikkimielisissä kilpailuissa eikä kotiin tarvitse lähteä tyhjin vatsoin.

Suositut mökkiloma-arvonnat jatkuvat ensi vuonna ja onnekkaat voittajat pääsevät lomailemaan Tahkon, Vierumäen ja Vuokatin maisemiin ilmaiseksi. Uutuutena on lomaviikko Saimaalla heinäkuussa.

Liitto jatkaa myös konsertti- ja urheilutapahtumalippujen arvontoja jäsenten kesken. Lisätietoa meneillään olevista arvonnoista löydät liiton kotisivuilta.

Palveluja työttömille

Liitto parantaa työttömien jäsenien palvelua. Ensi vuoden alusta työtön jäsen voi suorittaa verkossa opintoja, jotka kelpaavat aktivointitoimiksi aktiivimalliin. Opintojen suorittamisen jälkeen työtön voi tulostaa itselleen todistuksen.

Tämä verkkopalvelu soveltuu myös liiton työssäkäyville jäsenille. Siellä pääsee helposti laittamaan ansioluettelonsa kuntoon tai tekemään työhakemuksen.
Kotisivuilla aloittaa myös työpaikkapörssi, jolla yhtiöt voivat ilmoittaa ilmaiseksi avoimista työpaikoistaan ja tavoittaa näin alan ammattilaisia.

Jäsenmaksu ennallaan

Vakuutusväen Liiton talous on vakaalla pohjalla. Liiton jäsenmaksu on vuoden alusta 1,30 prosenttia. Jäsenmaksu on vähintään 6 euroa ja enintään 50 euroa kuukaudessa. Jäsenmaksuun sisältyy JATTK-työttömyyskassan jäsenmaksu.