Fennia ulkoistaa it-osaajia

Noin 60 Fennian IT-palveluiden työntekijää siirtyy CGI:lle, kun Fennia ulkoistaa pääosan IT-palveluistaan ja -hallinnostaan. Jatkossa CGI ottaa vastuun merkittävästä osasta Fennian sovellusten kehitys- ja ylläpitopalveluja sekä vastaa Fennian loppukäyttäjien ja käyttöympäristöjen tukipalveluista. Työntekijät siirtyvät CGI:lle marraskuun alussa vanhoina työntekijöinä. 

Ulkoistusuutinen tuli yllätyksenä Fennian henkilöstölle. CGI on Fennian yhteistyökumppani, mutta ulkoistussuunnitelmista henkilöstöllä ei ollut mitään vihiä. Henkilöstöä tai sen edustajia ei otettu mukaan muutoksen suunnitteluun. 

– Moni on kysynyt, että kuinka pitkään tämä on ollut vireillä, itsekin uutisesta yllättynyt pääluottamusmies Mia-Ellen Lauronen kertoo. 

Ulkoistus herättää myös huolta it-palveluiden saatavuudesta. Fennian henkilöstö on arvostanut  sitä, että it-ammattilaiset ovat olleet lähellä ja palvelut helposti saatavissa. Yhteistyö on ollut hyvää ja toimivaa. 

– Nyt moni miettii sitä, miten ja kuinka nopeasti it-palveluita saadaan jatkossa. 

Viimeisin ulkoistus herättää myös huolta siitä, että mitä tapahtuu seuraavaksi. Myytiinhän jo keväällä Fennia Varainhoito ja Fennia Kiinteistöt  S-Pankille. 

Työntekijät toivotettu avosylin tervetulleeksi

Fennialaiset aloittavat CGI:n palveluksessa marraskuun alussa vanhoina työntekijöinä. Henkilöstöä mietityttää erityisesti etujen yhteensovittaminen, sillä vakuutusalalla esimerkiksi lomaa kertyy runsaammin kuin it-alalla. 

Toisaalta CGI:stä on hyviä kokemuksia yhteistyökumppanina. 

-CGIn kanssa on käyty aiemminkin hyviä neuvotteluja ja  se tullut mukavasti vastaan työntekijöitä. Lisäksi tulijat on toivotettu avosylin tervetulleeksi, Lauronen kuvailee.

CGI on myös monelle työntekijälle tuttu. Osa siirtyvistä työntekijöistä on aiemmin työskennellyt yhtiön palveluksessa. 

-Osa näkee ulkoistuksen mahdollisuutena edetä uralla ja saada erilaisia tehtäviä. 

CGI on maailman ja Suomen suurimpia riippumattomia IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiöitä. Suomessa CGI työllistää yli 3 700 henkilöä 18 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 77 500 konsulttia ja muuta asiantuntijaa.