Ihmeitä tekevä itseohjautuvuus

Katsoin esimiestäni epäuskoisesti. Olin avautunut hänelle työhöni liittyvästä ongelmasta, jota en itse osannut ratkaista. Esimieheni kuunteli tarkkaavaisesti ja kysyi, miten ratkaisisin ongelman. Katsoin häntä yhä hölmistyneempänä. Tulin kysymään häneltä apua ja hän käskee ratkaista asian itse. Kömmin myrtyneenä takaisin kolooni ja ihmettelin, että mitähän se oikein aikoo. Jupisin itsekseni, että kumpikohan meistä se esimies on. 

Pyörittelin ongelmaa mielessäni, pakotin itseni löytämään jonkinmoisen ratkaisun ja menin uudelleen pomon puheille. Sen jälkeen hieroimme ratkaisun kuntoon hyvässä yhteistyössä. Sapen nieleskelyn sijaan koinkin onnistumisen elämyksiä. Siitä oivalluksesta lähti hiljalleen matkani kohti itseohjautuvuutta, pikku hiljaa, pienin askelin ja välillä vähän kompuroiden. 

Aikaa, vuorovaikutusta ja heittäytymistä

Itseohjautuvuudesta on tullut trendikästä. Tuntuu, että sen varjolla voidaan tehdä ja vaatia melkein mitä tahansa. Milloin sen varjolla vähennetään väkeä, milloin työtapojen odotetaan muuttuvan kuin taikaiskusta. 

Itseohjautuvuus lisää varmasti työn mielekkyyttä ja oivalluksia työyhteisössä. Toisaalta se vaatii aikaa, uudenlaista ajattelua ja hyvää vuorovaikutusta. Työntekijöillä pitää olla aikaa omaksua ja opetella uutta työtapaa. Aikaa tarvitaan myös siihen, että asioita voi miettiä yhdessä työkaverin kanssa ratkaisun löytämiseksi.

Siirtyminen uudenlaiseen työtapaan vaatii myös kannustusta ja rohkaisua. Vahvistusta siitä, että työntekijä saa ja voi päättää itse asian. Samoin se voi vaatia työntekijältä itsensä haastamista, irtiottoa tutusta ja turvallisesta sekä hullua heittäytymistäkin. Mukavuusalueelta voidaan olla joskus kovin kaukana. Toisaalta juuri epämukavuusalueelta tulevat ehkä ne suurimmat oivallukset ja onnistumiset uuden oppimisessa.

Kestääkö johdon kantti?

Itseohjautuvuus ei tule taloon konsulttien tai strategiakalvojen kautta. Ennen kaikkea se vaatii muutosta johtamisessa. Enää viisaus ei asukaan vain johtajien päässä eikä työn tekemiseen tarvita tiukkaa kontrollia tai komentoketjuja. Itseohjautuvat työntekijät työstävät ideoita yhdessä, toisiaan tukien ja ideoita sparraten.

Itseohjautuvuuteen siirtyminen vaatii työnantajalta luottamusta ja epäonnistumisen sietokykyä.  Kaikki ei välttämättä aina mene kerralla putkeen, kun kokeillaan uudenlaista ajattelua ja toimintatapoja. Epäonnistumiset ovat myös tärkeä osa oppimista, se osa, joka opettaa ehkä kaikkein eniten. 

Itseohjautuvuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei esimiestä tarvittaisi. Päinvastoin, esimiehen rooli on yhtä tärkeä kuin aiemminkin, tosin toimintatavat ja tehtävän sisältö poikkeavat perinteisestä mallista. Esimiehen tehtävä on tukea ja tarjota puitteet onnistumiselle. Kertoa suunta ja aikataulu. 

Mikä muuttui matkalla?

Mikä sitten on muuttunut viime vuosien matkallani kohti itseohjautuvuutta? Edelleen avaudun esimiehelleni ongelmista. Mutta nykyään olen jo valmiiksi miettinyt plan b:n tilanteen ratkaisemiseksi. Lisäksi olen oppinut asettelemaan sparraavia kysymyksiä kollegoiden avuksi. Enkä vaihtaisi tätä työtapaa pois mistään hinnasta.  

Satu
Kirjoittaja on Vakuutusväen Liiton viestintäpäällikkö