Lempeää levon aikaa

Jouluna voit hemmotella itseäsi hyvällä omallatunnolla ja nautiskella vaikka hyvästä kirjasta.

Stressi painaa? Epävarmuus pelottaa? Opettele lempeän elämän aakkoset. Joulun aika tarjoaa siihen tilaisuuden.

Vastoinkäymisistä ja ikävistä tapahtumista huolimatta voimme tehdä elämästämme antoisaa. Joulun aika muistuttaa meille, miten paljon ympäriltämme löytyy iloa ja mitkä kaikki asiat ovat hyvin, vaikka ne olisivat pimeän syksyn aikana päässeet unohtumaan.
Käytä siis aikaa oman kalvavan stressisi nitistämiseen ja voimavarojen luomiseen kevättä varten. FM, kouluttaja ja henkisen kasvun ohjaaja Leena Siitonen on koonnut viisi lempeän elämän vinkkiä, joita sinun kannattaa kokeilla.

Ensimmäisenä vinkkinä hän kehottaa pysähtymään. Pysähtymisestä puhutaan paljon. Joku saattaa ajatella, että sitä varten pitää matkustaa maailman ääriin tai lähteä retriittiin miettimään syntyjä syviä. Näin ei ole.

-Ota joka päivä tietoisesti aikaa ja rauhoita kehosi ja mielesi. Ole hetki vain itseksesi ja tarkastele sisintäsi: mitä minulle kuuluu? Jos et malta kuunnella itseäsi, et myöskään kuule, mitä toivot ja tarvitset. Silloin olet herkästi muiden pyöriteltävissä. Asiat kasautuvat ja tulee tunne, ettei mikään riitä.

Leena Siitonen on asiakastyössään huomannut riittämättömyyden tunteen vaivaavan hyvin monia: pitäisi saada enemmän aikaan ja olla aina vaan nopeampi ja parempi. Elämä muuttuu hullunmyllyksi, kun ihminen alkaa laatia itselleen liian kireitä työlistoja ja kiirehtii paikasta toiseen.

Hiljentyminen ja kyseleminen saattavat tuoda epämiellyttäviä asioita mieleen. Siksi pysähtyminen voi pelottaa. Kun paahtaa täysillä, ei ehdi ajatella. Tyypillistä on, että lomien aikaan parisuhderistiriidat ja muut kipukohdat nousevat herkästi esiin.

-Kehottaisin kuitenkin uskaltamaan. Näin alat ottaa elämääsi omiin käsiin ajelehtimisen sijaan.

Epäonnistuminenko maailmanloppu?

Lempeän elämän toinen kulmakivi on hyväksyä keskeneräisyytensä. Omiin epäonnistumisiin kannattaa suhtautua lempeästi ja ajatella, että niistä voi ottaa opiksi.

-Me saamme olla välillä pieniä, surkeita ja huonoja. Me saamme myös pelätä. Kun myöntää, ettei tarvitsekaan jaksaa ja osata kaikkea, osa mieltä painavista vaatimuksista ja peloista putoaa pois.

Lomakin voi stressata juuri siksi, että mielessä takoo ajatus täydellisyydestä. Ei tarvitse.
Täydellisyyden tavoittelijat eivät usein halua tehdä asioita, joissa kokevat olevansa huonoja tai joissa voisi epäonnistua. Näitä pelkoja voit karistaa vaikkapa aloittamalla jonkin uuden harrastuksen, josta et tiedä yhtään mitään. On vapauttavaa astua epämukavuusalueelle. Kaikessa ei tarvitse olla hyvä, mutta aina voi kehittyä.

Myötätunnon voima

Kolmas kulmakivi on itsemyötätunnon vahvistaminen. Samalla vahvistuu myös myötätunto toisia ihmisiä kohtaan.

-Kun sinua moititaan tai teet virheitä, alat soimata itseäsi muitakin säälimättömämmin. Se ei kuitenkaan johda mihinkään, vaan pahentaa tilannetta. Lannistut ja lamaannut, Leena Siitonen vakuuttaa.

Ala toimia toisin. Ryhdy korjaamaan sisäistä puhettasi. Kun läheisellesi tai ystävällesi sattuu moka tai hän on vaikeuksissa, et suinkaan moiti häntä, vaan lohdutat ja kannustat. Tee samoin itsellesi. Totea realiteetit, mutta lopeta turha arvostelu ja puhu itsellesi lempeästi. Näin voit kehittyä ja onnistut seuraavalla kerralla paremmin.

-Kun sama valittamisen tai moittimisen rulla alkaa taas pyöriä mielessäsi, keskeytä se. Kiinnitämme herkästi huomiomme kielteisiin ja uhkaavilta tuntuviin asioihin, vaikka todellista uhkaa ei ole. Tämä on jäänne ajalta, jolloin oli suojeltava itseään kaikin tavoin, jotta pysyisi hengissä.

Anna ilon tulla

Lempeän elämän neljäs kulmakivi on tilan tekeminen ilolle.

-Ilon puute tekee elämästä kireää ja raskasta, yhtä suorittamista. Vaikeuksienkin keskellä jokaisen elämässä on myös ilonaiheita.

Ilon kokemiseen ei tarvita luksusristeilyjä tai ekstremetapahtumia. Ilo syntyy pienistä ja usein ilmaisista asioista, kunhan huomaa ne. Iloa voivat tuottaa toisten ihmisten hauskat jutut, tuntemattoman hymy tai oravan hyppely läheisessä puussa.

Iloa saat lisää myös tekemällä mielihyvää tuottavia asioita. Vaikka pyykkivuori odottaa vaativasti pesua, voisitko kuitenkin lähteä ulos kävelylle mukavan kaverin kanssa?
Tai olisiko shoppailun sijaan rentouttavampaa nautiskella rauhassa teekupposesta ja lukea jouluna saamiasi kirjoja?  Lomalla voit hemmotella itseäsi hyvällä omallatunnolla. Jos mahdollista, vietä aikaa lasten kanssa!

Huomaa hyvä ympärilläsi

Viides lempeän elämän kulmakivi on hyvän huomaaminen ja siitä kiittäminen.
-Ihmisellä on vapaus valita, miten hän ajattelee. Elämän merkityksellisyyttä lisäät, kun alat tietoisesti kiinnittää huomiosi siihen, mitä kaikkea sinulla on sen sijaan että pohtisit, mitä sinulta puuttuu.

Huomaamista helpottaa, jos mietit päivittäin viisi asiaa, joista voit olla kiitollinen.
Näin ohjaat ajatteluasi myönteiseen suuntaan. Siihen on todella tarvetta, sillä tutkimusten mukaan ihmisten ajatuksista 70 prosenttia on kielteisiä.

Tiedetään myös, että ilo ja kiitollisuus liittyvät yhteen. Kiitolliset ihmiset ovat muita iloisempia ja iloiset, elämäänsä tyytyväiset muita kiitollisempia. Kiitolliset ja iloiset eivät suinkaan elä helpompaa tai vauraampaa elämää kuin muut, vaan heillä on yhtä lailla vastoinkäymisiä ja vaikeuksia kuin kenellä tahansa. Heillä on vain taito tehdä elämästään kokemuksellisesti paras mahdollinen silloinkin, kun tapahtuu ikäviä asioita.

Vaikeina aikoina yhteistyötä

Epävarmuus työpaikalla ja pelko tulevaisuudesta voivat tuoda ihmisissä ikäviä piirteitä esiin. Joku voi yrittää päästä eteenpäin tai säilyttää paikkansa kyynärpäätaktiikalla, toinen puhumalla pahaa selän takana.

Lempeän elämän vinkit sisäistänyt ei sellaiseen lankea.

– Jos joku on sinua kohtaan ilkeä ja hyökkäävä, sen takana on useimmiten pelkoa ja huolia. Kunpa jokainen ymmärtäisi, ettei ole järkeä kääntyä muita vastaan.

Parempi tie on edistää yhdessä asioita ja tarttua epäkohtiin, joihin voidaan vaikuttaa.
Leena Siitonen puhuu paljon arjen henkisyydestä. Se ei tarkoita mitään mystistä tai ylevää, vaan koostuu pienistä asioista.

Olemmeko ystävällisiä työkavereillemme? Tervehdimmekö muita? Annammeko paikkamme bussissa sitä tarvitsevalle? Muistammeko jouluna niitä, joilla ei oikeastaan ole mitään?

Merja Perttula
Kuva Shutterstock

Leena Siitonen, Lempeän elämän käsikirja säätäjille, Viisas elämä 2017.