Löydä lomaonnesi

Pitkä työntäyteinen kevät takana ja ihana kesäloma edessä? Mahtavaa, mutta älä lataa muutamaan viikkoon liikaa odotuksia tai laadi pitkää listaa lomalla tehtävistä velvollisuuksista. Niin onnellisuus- kuin lomatutkimuksesta tiedetään, että kohtuulliset toiveet ovat paras tie tyytyväisyyteen.

-Kun ihminen odottaa liikaa elämältä, työelämältä, parisuhteelta tai yhtä hyvin lomalta, hän pettyy. Eihän pysyvä onni tai täydellinen loma ole oikein kenellekään mahdollista. Kokemus auttaa. Vuosi vuodelta oppii paremmin hyödyntämään lomansa itselleen sopivalla tavalla, onnellisuudesta kirjan kirjoittanut työterveyspsykologi Jouni Luukkala sanoo.

Moni säästää arkena ja panostaa lomalla unelmia täynnä olevaan matkaan tai muuhun tekemiseen, jolloin haaveilee elävänsä koko vuoden edestä.  Unelmia on hyvä olla, mutta tutkimusten mukaan ihminen on tyytyväisempi elämäänsä silloin, kun hän tekee ympäri vuoden jotakin itselleen mieluista.

Syvällinen onni ei kuitenkaan löydy vain mukavista fiiliksistä ja elämyksistä, vaan elämän kokemisesta mielekkääksi. Toimit silloin sen puolesta, mitä arvostat, vaikka välillä kokisit sen raskaaksi. Esimerkiksi lapsiperheen arki ei aina ole ruusuista ja töissä välillä stressaa, mutta molemmat antavat merkitystä elämälle.

Käytä aivojasi eri lailla

Loma on työstressistä palautumista varten. Puhutaan psykologisesta irrottautumisesta työstä. Mitä nopeammin työpäivän jälkeen unohdat työasiat, se on merkki siitä, että palautuminen on lähtenyt loistavasti käyntiin. Pystyisitkö unohtamaan työasiat lomalla kokonaan?

Moni kasaa loman ajaksi tekemistä, joihin ei ole ehtinyt panostaa kiireisinä työpäivinä. Liika on liikaa, mutta erilaisessa tekemisessä on myös hyvät puolensa.

-Parasta palautumista on, kun teet vapaa-ajalla ja lomalla aivan erilaisia asioita kuin töissä. Näin eri osat aivoissa aktivoituvat kuin yleensä.

Vakuutustyön näkökulmasta voisi ajatella, että istumista vaativan tietotyön vastapainoksi kannattaa tehdä jotakin fyysistä ja konkreettista. Onko se vesillä oloa, luonnossa patikointia, oman kasvimaan perkaamista vai laiturin rakentamista?

Kokeile myös, että pidät lomalla sellaisia päiviä, ettet suunnittele niiden varalle yhtään mitään. Heräät aamulla, juot rauhassa aamukahvin ja teet sitten, mitä kivaa tulee mieleen tai olet tekemättä mitään.

Tekojen kautta onnelliseksi

Onnellisuus rakentuu kolmesta osasta. Puolet siitä on synnynnäistä, geeneissä olevaa taipumusta onnellisuuteen. Noin 10 prosenttia tulee ulkoisista tekijöistä, kuten esimerkiksi paljonko ihmisellä on rahaa tai millainen on hänen terveydentilansa tai ulkonäkönsä. Loppuihin 40 prosenttiin voimme sitten itse vaikuttaa.

Tuntuuko lohdulliselta? Ulkoisten menestysmerkkien osuus ei ehkä olekaan niin suuri kuin yleisesti uskotaan, vaan onnellisuutta tuovat aivan muut tekijät.

Onnellisten ihmisten elämäntapoja tutkittaessa on huomattu, että he käyttävät paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa olemiseen. He ovat muita kiitollisempia, näkevät tulevaisuuden optimistisesti ja osaavat nauttia elämän nautinnoista. Niin yksityis- kuin työelämässä he auttavat muita ja osaavat iloita toisten menestyksestä.

Olisiko aika tavata ystäviä?

Onnellisuutta saat lisää, kun alat tehdä onnellisuustoimintoja. Niitä ovat muun muassa mieluinen liikunta, myönteinen ajattelu, kiitollisuuden ja anteeksiannon harjoittaminen, läheisistä ihmissuhteista huolehtiminen, stressinhallinnan opettelu ja muiden auttaminen.
Voisitko aloittaa lomalla jonkun liikuntaharrastuksen, kokeilla kiitollisuuspäiväkirjaa tai tarjota apua läheiselle?

Tyytyväiseen elämään kuuluvat myös kohtuudella aistien tuomat ilot, hyvä ruoka ja juoma. Lomalla niistä saa nauttia! Olisiko yhdessä ystävien kanssa kesän antimista koottu herkkuhetki loman kohokohta?

Pieni inventaario paikallaan

Loma on hyvää aikaa pohtia työtalvea ja omaa elämää. Olenko tyytyväinen nykyiseen? Jos en ole, mitä minun pitäisi tehdä?

-Jos koet, että olet tyytymätön johonkin elämäsi osa-alueeseen, se on merkki siitä, että tarvitset muutosta. Muutos tapahtuu niin, että käytät aikaasi eri tavalla kuin ennen: vähennät jonkun tekemistä ja vastaavasti lisäät jonkun toisen tekemistä.

Vaikka loma on tärkeä tilaisuus kerätä voimia, sen vaikutus loppuu parissa viikossa, jos työpaikalla ei ole kaikki kunnossa. Loma lievittää väsymysoireita, mutta se ei poista niiden syitä.

– Jos työpaikalla on isoja epäkohtia, niihin pitää puuttua. Jos koet, että joudut tekemään liikaa töitä tai työt ovat jakautuneet epäoikeudenmukaisesti, ota asia puheeksi esimiehesi kanssa. Älä luovu lakisääteisistä tauoista. Kiireestä huolimatta ne kuuluvat sinulle ja pitävät hyvinvointiasi yllä.

Stressinhallinta kunnossa?

Syksyn tullen mieti myös omaa toimintaasi. Hyvät stressinhallintataidot edistävät onnellisuutta. Millaiset mahtavat olla omasi?

Jos sinulla on jokin ongelma, vähätteletkö sitä tai annatko sen lannistaa itsesi? Ratkaisukeskeinen tapa on miettiä keinoja, miten pääset pois tilanteesta. Voisitko tehdä asialle jotakin? Ja jos et voi, hyväksy myös se, ettet voi asiaan vaikuttaa.

Jos sinua on kohdannut jokin menetys, jota et voi saada takaisin, sure silloin asiaa rauhassa. Älä jää kuitenkaan yksin liian pitkäksi aikaa surusi kanssa tai murehtimaan esimerkiksi työasioita. Puhu niistä läheisillesi tai hae muualta apua.

Vaikein stressinhallinnan keino on pyrkiä antamaan kokemallesi epäonnistumiselle tai menetykselle jokin merkitys. Voisiko se olla esimerkiksi se, että opit itsestäsi jotakin uutta tai löysit uusia arvojesi mukaisia asioita elämääsi?

Lue lisää: Jouni Luukkala, Osalliseksi onnellisuudesta, Duodecim 2019.

Merja Perttula
Kuva Shutterstock