Neuvottelut käynnissä vakuutusalalla

Neuvottelut ovat alkaneet vakuutusalalla.

Vakuutusalan työehtosopimusneuvottelut alkoivat syyskuussa. Liiton korkein päättävä elin eli edustajisto kokoontui kuun alkupuolella evästämään neuvottelijoita.

Edustajisto keskusteli pitkään siitä, miten vakuutusalalla on varaa korotuksiin monen loistavan tulosvuoden jälkeen.

– Joka kvartaali tulee jonkin sortin ennätys. Seuraava palkankorotus ei voi alkaa nollalla, edustajistossa vaadittiin.

Liiton puheenjohtaja Liisa Halme muistutti siitä, että ongelmana on vientiteollisuuden määrittämä yleinen linja, jota työnantajat haluavat tiukasti noudattaa. Työnantajapuoli eli Elinkeinoelämän Keskusliitto, joka halusi aikanaan itkien ja sätkien irti tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta, vaatii yhteistä korotuslinjaa kaikkiin neuvottelupöytiin.

Vakuutusalalla tämä tuntuu vaikealta, sillä yhtiöt ovat tehneet viime vuosina toinen toistaan muhkeampia tuloksia. Edustajistossa todettiin monella suulla, että nyt olisi korkea aika palkita henkilöstö hyvästä työstä.

– Yhtiöissä on tehty hyvällä panoksella töitä, on joustettu ja yritetty kehittyä siinä ohessa. Silti tuntuu, ettei mikään riitä. Työnantajat haluavat nähdä, että hyvä tulos on heidän hyvän toimintansa tulosta. Pitäisi muistuttaa, että työntekijät tekevät sen hyvän tuloksen, keskustelussa todettiin.

Paikalliseen sopimiseen laajat mahdollisuudet

Edustajisto ei myöskään niellyt julkisuudessa vellovaa keskustelua paikallisen sopimisen vaikeudesta. Vakuutusalalla on laajat mahdollisuudet sopia paikallisesti asioista, eikä silti paikallisia sopimuksia juurikaan tehdä yhtiöissä.

– Työehtosopimus ei paikallista sopimista estä. Pikimminkin esteet ovat sopimisen kulttuurissa, sillä monet työnantajat ovat tottuneet jyräämään neuvotteluissa, keskustelussa todettiin.

Keskustelua käytiin myös siitä, että jos paikallista sopimista halutaan lisätä, pitää neuvotteluja käyvien henkilöstön edustajien asemaa parantaa. Siinä todettiin olevan yhtiöissä peliin katsomisen paikka.

Vakuutusalan työehtosopimus on voimassa lokakuun loppuun saakka. Liiton neuvotteluja käyvät puheenjohtaja Liisa Halme sekä varapuheenjohtajat Iiro Ketola ja Antti Mykkänen sekä toiminnanjohtaja Kirsi Kovanen ja neuvottelupäälliköt Pekka Reinamo ja Jukka Moilanen.

Satu Lehmuskoski
Kuva Pixabay