Poikkeukselliset paineet syksyn neuvotteluissa

Tavoitteeni on, että kenenkään ei tarvitsisi tulla valtakunnansovittelijan luo, Minna Helle hymyilee.

Tilanne työmarkkinoilla on poikkeuksellisen jännitteinen. Työntekijät ovat saaneet tyytyä liki
olemattomiin korotuksiin ja työaikaa on tullut lisää. Keskusjärjestöjen pelimerkit ovat menneet uusiksi, kun EK ei tee enää keskitettyjä ratkaisuja ja luopuu keskusjärjestösopimuksista. Palkankorotukset määrittävää Suomen mallia on tehty ja kuopattu niin monta kertaa, että harva pysyy laskuissa perässä.

Valtakunnansovittelija Minna Helle on varautunut vilkkaaseen syksyyn, kun liitot alkavat neuvotella työehtosopimuksista.
– Paineita on nyt paljon. On pitkä kausi, jolloin palkkoja ei ole juuri korotettu eikä työehtosopimusten tekstejä ole muutettu.

Helle toivoo kuitenkin malttia neuvotteluihin, jotta orastava talouskasvu ei vaarannu. Tärkeää on pitää mielessä talouskasvun edellytykset eli kilpailukyky ja työllisyys ja luoda näin hyvä pohja tulevaisuudelle.
– Kaikki paineet eivät varmasti purkaudu kerralla, hän toppuuttelee.

Juupas, eipäs, Suomen malli

Yleisen palkankorotustason määrittävästä Suomen mallista on toivottu helpotusta liittokierrokselle. Usko mallin syntymiseen kuitenkin ailahtelee, onhan sitä yritetty niin monta kertaa, että harva pysyy enää laskuissa perässä.
– Voi olla, että uuden työmarkkinamallin syntyminen vie useamman kierroksen. Näin on ollut myös muissa Pohjoismaissa.

Jos työmarkkinamalli ei vielä valmistu, Helle toivoo vientialojen ratkaisuista yleistä työmarkkinalinjaa, joka ohjaisi liittokierroksen etenemistä. Silloin lumipallomaisesti kasvavasta palkankorotusvyörystä ei olisi vaaraa. Toinen toistaan korkeammat korotukset olisivat myrkkyä talouskasvulle.

Ehdottomuus ennakoi umpikujaa

Latautuneessa työmarkkinatilanteessa neuvottelutaidon merkitys korostuu. Mitä ehdottomammat vaatimukset osapuolilla on, sitä todennäköisemmin päädytään umpikujaan.
– Meidän työehtosopimuskulttuurimme pohjautuu pitkälti vaatimusten esittelyyn.

Helle toivoo, että osapuolet lähtisivät liikkeelle toisiaan kuunnellen, avoimesti ongelmista keskustellen ja yhdessä ratkaisuja etsien.
– Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi leväyttää heti kaikki kortit pöytään ja kertoa, mikä on liikkumavara.

Parasta on, jos osapuolet käyvät mahdollisimman aikaisessa vaiheessa läpi sitä, mitä toimintaympäristössä on tapahtunut ja tunnistavat mahdollisia ongelmia. Mitä enemmän asioista puhutaan, sitä paremmin usein ymmärretään toisiaan. Yhteisiä ratkaisuja on sitä helpompi etsiä, mitä enemmän tietää toisen tarpeista.
– Näen työssäni paljon riitoja. Yhteinen nimittäjä niille on epäonnistunut kommunikaatio. On ymmärretty väärin, oletetaan väärin, luullaan asioita, ei ymmärretä, mikä vaatimuksen tausta on. Uskon, että jos asioista käytäisiin avoimempaa keskustelua, sopiminen toimisi paremmin.

Tiedon panttaamisesta kohti avoimuutta

Helle on paikallisen sopimisen kannattaja. Hän uskoo vakaasti siihen, että parhaat tuottavuusloikat saadaan aikaan paikallisesti työpaikoilla.
– Työehtosopimusten kehittäminen on tärkeää, mutta tehokkaimmat ratkaisut syntyvät varmasti paikallisella tasolla.

Siellä yrityksen ja työntekijöiden on helpointa löytää yhteiset edut ja käytännön ratkaisut, joista molemmat hyötyvät.
– Toimialakohtaisessa sopimisessa, jossa on erilaisia työntekijöitä ja yhtiöitä, ratkaisut menevät pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan. Uudistaminen on hyvin vaikeaa.

Paikallisen sopimisen jarruna on usein luottamuspula, mikä saa epäilemään toisen tarkoitusperiä. Mitä vähemmän asiasta ennakkoon tiedetään, sitä suurempia epäluulot yleensä ovat.

Työpaikoilla on myös tiedon säännöstelyn ja panttaamisen kulttuuria. Paras lääke tähän vaivaan olisi tiedon jakaminen.
– Yksi keino parantaa paikallista sopimista on se, että kerrotaan enemmän asioita toiselle osapuolelle.

Helle kaipaa työmarkkinoille myös rohkeutta uusien asioiden kokeilemiseen.
– Jotta uskalletaan tehdä uusia ratkaisuja, se edellyttää avoimuutta ja luottamusta.

Satu Lehmuskoski
Kuva Mauri Helenius