Iloa ja inspiraatiota korona-arkeen

Korona-arkea voi piristää monin tavoin. Liiton jäsenet kertoivat meille mainiota vinkkejä siitä, miten he ovat tuoneet iloa ja inspiraatiota omaan tai läheistensä arkeen.

“Meillä on tehty arjesta hauskempaa esimerkiksi kulkemalla eri tavalla sisällä: hyppimällä tasajalkaa sohvalta jääkaapille, konttaamalla parvekkeelle, astumalla vain tietyille lattian kohdille jne. Tai laulamalla kauppalistan tarvikkeita.”

Liikunta on monelle henkireikä. Monet vastaajista aloittavat työpäivän aamulenkillä tai aamujumpalla, josta saa energiaa pitkälle iltapäivään. Liikuntaa jatketaan iltaisin ja viikonloppuisin luonnossa. Ulkoillessa mieli virkistyy, ja unikin tulee illalla silmään paljon paremmin.

Erilaiset kädentaidot kuten leivonta ja käsityöt kukoistavat myös monen kotona korona-aikana, kun kerrankin on aikaa kokeilla uusia reseptejä ja ohjeita. Äänikirjat olivat myös suosittua ajanvietettä, kun kirjastot olivat kiinni keväällä.

Piknikillä olohuoneen lattialla

Varsinkin lapsiperheissä ruokaa on laitettu liki kyllästymiseen saakka, kun perheen pienimmät ovat käyneet koulua kotoa käsin ja olleet pois päivähoidosta. Arkiseen ruuanlaittoon ja ruokailuihin onkin keksitty hauskoja piristysruiskeita.

“Olemme korvanneet ravintolakäynnit pitämällä piknikkejä olohuoneen lattialla.”

Virtuaalista hellyyttä ja huolenpitoa

Ystävistä ja läheisistä on pidetty hyvää huolta, vaikka kasvokkain ei olekaan voitu tavata. Erityisesti isovanhemmille on soiteltu enemmän. Sukulaisten, ystävien ja työkaverien kanssa juodaan kahveja, pelataan pelejä tai jopa biletetään virtuaalisesti. Virtuaalisilla viikkohaasteilla on myös tuotu iloa arkeen.

Iloa ja piristystä on pyritty tarjoamaan myös niille ystäville, jotka ovat surullisia tai huolissaan korona-aikana.

“Jos jollakulla läheisellä on tuntunut olevan mieli todella maassa, olen lähettänyt “carepackagen”: pienen yllätyksen, jossa voi olla vaikka suklaata, kukka, kirja, lehti tai mitä tahansa, mistä vastaanottaja saattaisi piristyä.”