Raukkamaista toimintaa If

Loistavaa tulosta tekevä vakuutusyhtiö If on aloittanut yt-neuvottelut. Tavoitteena on enintään 24 henkilön vähentäminen. Yt-neuvottelujen piirissä on 173 vakuutusalan ammattilaista. Vähennyksiä perustellaan esimerkiksi asiakaskäyttäytymisen muutoksella ja työn uudelleen organisoinnilla.  

Yhtiön henkilöstö otti yt-uutisen tyrmistyneenä vastaan. Pohjoismaissa toimiva If on tehnyt alkuvuonna muhkean 383 miljoonan euron tuloksen. Myös Suomessa If on tehnyt erinomaista tulosta, mistä kertoo yhdistetty kulusuhde 85,3. Kaikesta tästä huolimatta yhtiö aloitti yt-neuvottelut Suomessa. 

– Tämä on raukkamaista henkilöstöä kohtaan, joka on joutunut venymään todella paljon korona-aikana, pääluottamusmies Liisa Halme sanoo. 

Halme edellyttää Ifiltä aktiivisia toimenpiteitä, jotta mahdollisimman monelle löytyisi työtä muualta yhtiön palveluksesta.