Siirtyminen korona-aikaan onnistui hyvin vakuutusalalla

Vakuutusväen Liiton kyselyn mukaan alan yhtiöt onnistuivat hyvin siirtymisessä korona-ajan työoloihin. Neljä viidestä vastaajasta siirtyi kokonaan etätöihin koronakriisin alkaessa. Monet konttoreissa työskentelevät alkoivat tehdä töitä suljettujen ovien takana muutaman ihmisen ryhmissä. Vain ani harva vastaaja joutui pelkäämään alistumista koronalle konttorien suorassa asiakaspalvelussa. 

Poikkeustilanne huomioitiin myös päivittäisessä johtamisessa. Monissa yhtiöissä panostettiin erityisesti tiedottamiseen ja palaverikäytäntöihin, jotta kukaan ei eristäytyisi etätöissä. Erityistä kiitosta saivat ne esimiehet, jotka ottivat yhteyttä alaisiinsa säännöllisesti, vaikka vain kysyäkseen, mitä alaiselle kuuluu. 

Kiitosta saavat myös virtuaaliset kahvihetket, jolloin työkaverit voivat jutella myös muista kuin työhön liittyvistä asioista. 

Yhtiöissä on otettu käyttöön uusia hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyviä palveluita. Joissain yhtiöissä laajennettiin työterveyshuoltoa tai helpotettiin pääsyä psykologin juttusille. Lisäksi ohjeita ja ideoita on tarjolla niin ergonomiaan, tauotukseen, liikuntaan kuin terveyteenkin liittyen. 

– On ilahduttavaa nähdä, miten paljon yhtiöissä on tehty henkilöstön henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin eteen, puheenjohtaja Liisa Halme sanoo

Hankalinta korona-aika on vakuutusalan myyntimiehille eli kenttämiehille ja pienten lasten vanhemmille. Monen kenttämiehen ansiot ovat romahtamassa, koska kauppa ei käy normaaliin tapaan, ja myyntipalkkioiden osuus palkasta on varsin merkittävä. Monet kenttämiehet kokevatkin jääneensä yksin myyntitavoitteidensa kanssa. Osa vastaajista kritisoi sitä, että myynnin johto ei ymmärrä asiakkaiden arkea ja viruksen tuomia talousvaikeuksia asiakkaille. 

Koronan myötä koululaiset siirtyivät etäopiskeluun. Monille puhelintyötä tekeville työn ja etäkoululaisten tarpeiden yhteensovittaminen oli ajoittain vaikeaa. Useat pienten lasten vanhemmat toivoivatkin vapautusta puhelintyöstä tai laajempia liukumia, jotta työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuisi.

– Onneksi alalla on myös yhtiöitä, jotka huomioivat hienosti perheellisten tarpeet tavoitteissa ja työjärjestelyissä. 

Halme on kuitenkin huolissaan siitä, yritetäänkö vakuutusalan ammattilaisia siirtää liian pian takaisin työpaikoille. 

– Toivottavasti yhtiöillä on malttia seurata valtiovallan etätyösuosituksia jatkossakin ja siirtyä aikanaan suunnitellusti takaisin työpaikoille, hän jatkaa. 

Vakuutusväen Liiton koronakysely tehtiin ennen vappua. Siihen vastasi yli 700 vakuutusalan asiantuntijaa.