Syksy on neuvottelujen aikaa

Kaksi vuotta on kulunut ja olemme taas keskellä työehtosopimusneuvotteluja. Neuvottelukierroksemme alkoi elokuussa. Tuolloin työnantajapuolen neuvotteluosapuolemme Palta vahvisti, että he eivät käy sopimuksemme mahdollistamia optiovuoden palkankorotusneuvotteluja, vaan siirrymme suoraan täysiin neuvotteluihin. Tämä tarkoittaa sitä, että neuvottelemme palkankorotusten lisäksi myös työehtosopimuksen teksteistä. 

Liiton korkein päättävä elin eli edustajisto nosti seuraavia pääkohtia työehtosopimusneuvottelujen tavoitelistalle: palkankorotusmalli, kilpailukykysopimuksen eli kikyn jatko, työhyvinvointi, työajat ja -joustot, työelämän murroksesta johtuvat muutokset työpaikoilla, diversiteettiasiat, osaaminen sekä henkilöstön edustajien asema. Samat teemat ovat meillä neuvottelijoilla valmistelussa. 

Vauhti kiihtyy

Jatkoimme tällä viikolla täyden pöydän neuvotteluilla ja nyt pääsemme tiiviimpään neuvottelurytmiin. Tahti kiihtynee loka-marraskuussa. Neuvottelujen takaraja on marraskuun loppu, jolloin nykyinen työehtosopimuksemme päättyy. 

Meillä ei ole mitään ns. Suomen palkankorotusmallia, mutta jo monella neuvottelukierroksella avaajana ovat toimineet Teollisuus- ja vientiliitot. Tähän ei ole muutosta nähtävissä tälläkään kierroksella eli palkankorotusten taso sinetöitäneen teollisuus- ja vientiliittojen neuvottelupöydissä. 

Tulemme neuvottelujen aikana kysymään jäsentemme mielipiteitä. On tärkeää, että vastaat. Jäsenten tuki on meille tärkeää.

Lissu
Kirjoittaja on Vakuutusväen Liiton puheenjohtaja