Tirri pitää neuvottelutaitoja yllä

Hoitokoira Tirrin kanssa saa välillä neuvotella kävelyjen suunnista.

Heinäkuussa eläkkeelle jäänyt pääluottamusmies Sirpa Komonen nauttii elämästä. Päivät täyttyvät historian opiskelusta, reissaamisesta ja ulkoilusta.

Neuvottelutaitoja hän pitää yllä hoitokoiransa Tirrin kanssa, jonka kanssa joutuu aika ajoin neuvottelemaan niin kävelyjen suunnista kuin muistakin toimintatavoista.

Politiikkaan hän ei pyri eikä muistelmia ole tiedossa.

– Vaikuttamistehtäviä en sulje pois, Komonen sanoo pilke silmäkulmassa.

Vuosia vakuutusalalla hän muistaa lämmöllä. Pitkän pääluottamusmiespestin ohella Komonen toimi 16 vuotta VvL:n puheenjohtajana. Sille ajalle osui niin työtaisteluita kuin 2000-luvun alun menestyksekkäät neuvottelut lauantaityön myynnistä mojovine palkankorotuksineen. Olipa Komonen aikanaan johtamassa vakuutusalan pohjoismaista yhteistyötä sekä muodostamassa vakuutus- ja finanssialan yhteisen pohjoismaisen unionin.

Hyvän porukan kanssa jaksaa

Pääluottamusmiehen ja liittopuheenjohtajan pestin yhdistelmä oli antoisa mutta myös vaativa. Vaikeimpia olivat syksyt, jolloin oli yhtä aikaa alan työehtosopimusneuvottelut ja isot yt-neuvottelut omassa talossa.

– Silloin 8 tunnin työpäivä ei riittänyt, mutta olihan vuorokaudessa enemmän tunteja. Kun on hyvä porukka ympärillä, kyllä sitä jaksaa, hän hymyilee.

Aikaa liittopuheenjohtajana Komonen muistelee sydämellisesti. Puheenjohtajana pääsi kehittämään alaa ja oppimaan paljon johtamisesta. Vuosien varrella sai myös paljon ystäviä niin kotimaassa kuin Pohjoismaissakin.

Nyt liiton ja alan kehitystä on mukava seurailla eläkkeeltä käsin.

– On ollut hienoa nähdä, miten liiton painoarvo on noussut esimerkiksi keskusjärjestötasolla ja miten on onnistuttu luomaan suoria vaikutuskanavia päättäjiin.

Komonen uskoo, että kysyntää vakuutusalan edunvalvonnalle on tulevaisuudessakin, työoloissa ja palkoissa riittää aina parannettavaa. Asioiden parantaminen onnistuu yhdessä parhaiten, siksi jäsenasiat kannattaa hoitaa kuntoon heti alalle tullessa.

– En usko, että kukaan pärjää yksin työelämässä. On vähän pitkä ja kivinen tie huomata erehtyneensä, kun on jo liian myöhäistä ja vaikkapa jotain ongelmia töissä.

Satu Lehmuskoski

Lue lisää siitä, mitä pitkäaikainen pääluottamusmies ajattelee työelämän kehityksestä ja yhteistyön merkityksestä täältä.