Vaivaako vauhtisokeus OP?

Edelliset yt-neuvottelut eivät ole ehtineet vielä päättyä, kun OP ryhmä ilmoitti jo seuraavista vähennystavoitteista. Tällä kertaa kohteena ovat keskusyhtiön tukitoiminnot. Uusien yt-neuvottelujen piirissä on noin 1900 henkilöä, vähennystarve on enintään 290. Yt-neuvottelut alkavat ensi maanantaina.

 – Vaivaako vauhtisokeus OP? Mikä kiire on aloittaa uudet yt-neuvottelut, kun edellisiäkään ei ole saatu vielä päätökseen, Vakuutusväen Liiton puheenjohtaja Liisa Halme kysyy.

– Minkälaisen kuvan johtamisesta tälläinen hosuminen ja tempoilu antavat henkilöstölle, hän jatkaa.

OP perustelee uusia vähennyksiä organisaatiomuutoksella ja uudella itseohjautuvalla työskentelytavalla. Lisäksi tavoitellaan 18 miljoonan säästöjä ensi vuoden loppuun mennessä. 

Isot yt:t meneillään vakuutuspuolella

Yt-neuvottelut eivät lopu kesken OP:ssa. Isot yt-neuvottelut ovat meneillään yrityspankki ja vakuutus -liiketoiminnoissa. Niiden piirissä on noin 3000 henkilöä. Työpaikkansa on vaarassa menettää jopa 250 työntekijää. 

Meneillään olevissa yt-neuvotteluissa vaakalaudalla on vakuutusalan työpaikkoja. VvL vaatii vastuullista johtamista ja OP:ta turvaamaan työpaikat. 

 – Henkilöstön osaamiseen on panostettava merkittävästi, jotta osaaminen ja uudet työtehtävät kohtaavat ja työnsä menettävät voivat löytää uutta työtä ryhmässä, Liisa Halme sanoo.

Sen sijaan keskusyhteisön tukitoimintojen yt-neuvottelujen vaikutus vakuutusalan työpaikkoihin jäänee melko pieneksi. Lisäksi OP:ssa on auki työpaikkoja, joita pyritään tarjoamaan mahdollisimman monelle irtisanomisuhan alla olevalle.