Yli 150 joutui lähtemään tänä keväänä

Monen yt-neuvotteluja käyvän yhtiön henkilöstö on ollut kovilla kevään aikana.

Vakuutusalan synkkä ja surullinen henkilöstökehitys jatkuu. Kevään
aikana työnsä on menettänyt yli 150 alan osaajaa ja asiantuntijaa.

Kevään suurimpia vähentäjiä ovat olleet Ilmarinen, OP Vakuutus ja Fennia. Kymmenet työntekijät ovat menettäneet siellä työpaikkansa yt-neuvottelujen seurauksena. Yt-neuvotteluja on käyty myös LähiTapiolan alueyhtiöissä, LähiTapiola Itä ja Keski-Suomi ovat päätyneet kevään aikana vähentämään väkeään.  Myös LähiTapiolan palveluyhtiössä muutama menetti työnsä yt-neuvottelujen seurauksena.

Muutamia yt-neuvotteluja on edelleen kesken eli ikäviä uutisia saattaa olla tulossa vielä kesäloman kynnyksellä.

Etupainotteista ennakointia

Vaikka väkeä vähentäneet yhtiöt ovat hyvinkin erilaisia ja erikokoisia, monien vähennysperusteet ovat olleet pitkälti samankaltaisia. Vähennyksiä perustellaan varautumisella tulevaan, digitalisaatioon ja automatisaatioon valmistaudutaan etupainotteisesti, tavoitellaan tehokkuutta ja keskitetään toimintoja. Tulevaisuuteen varaudutaan lähes tuomiopäivän hengessä ja pistetään osaavia asintuntijoita pihalle oikein urakalla.

Vähennyksiä tehdään hyytävän etupainotteisesti, vaikka korvaavat järjestelmät ja robotit eivät ole edes vielä kunnolla käytössä. Samaan aikaan työmäärät voivat kuitenkin olla niin isoja, että henkilöstöä houkutellaan ylitöihin illoiksi ja viikonlopuiksi, kun vähennetään väkeä.

Ennennäkemättömiä ylilyöntejä

Kevään yt-kierrosten aikana on koettu myös ennennäkemätöntä käytöstä yt-neuvotteluissa muutamissa vahinkoyhtiöissä. Liittoon tulleiden yhteydenottojen perustella työntekijöitä on painostettu pakettipäätöksiin parin päivän varoitusajalla ja lähtijöiksi on valikoitunut erityisesti ikääntyneitä tai sairastuneita työntekijöitä. Räikeimpien tapausten selvittelyä jatkettaneen oikeusteitse.

Kova huoli henkilöstöstä

Yt-neuvotteluja käyvien yhtiöiden henkilöstö on ollut todella kovilla kevään aikana.
Huoli omasta tulevaisuudesta ja pärjäämisestä on ollut käsinkosketeltava, se on heijastunut koko työyhteisöön. Pelko on tullut pysyvästi joillekin työpaikoille.
Luottamusmiehet ja liiton lakimiehet ovat olleet tiiviisti jäsenten tukena kevään kovissa myllerryksissä.

Vaikka kaikkia työpaikkoja ei ole saatukaan pelastettua, neuvottelemalla lähtijöiden määrää on joissain yhtiöissä saatu pienemmäksi, lähtijöiden ehtoja inhimillisemmiksi ja tukipaketteja paremmiksi.

Jatkuvaa yt-piinaa

Yt-piina on ollut joissain taloissa jatkuvaa. Edellisiä neuvotteluja ei ole saatu loppuun, kun uusi yt-neuvottelukutsu on jo annettu luottamusmiehille.  He ovat olleet kovilla neuvotteluissa. Ajoittain on tuntunut, että millään ei ole mitään väliä eikä ihmisellä mitään arvoa vähennyksiä tehtäessä.

– Joidenkin yhtiöiden piittaamattomuus ja ylimielisyys ovat olleet vertaansa vailla. Ylilyönnit ovat olleet räikeitä ja antavat todella huonon kuva muutamien yhtiöiden henkilöstöpolitiikasta, VvL:n puheenjohtaja Liisa Halme kuvailee.